Euroopan kartta

Seminaarit, workshopit ja luennot

Suunnittelen ja toteutan arvoseminaareja, workshoppeja sekä pidän luentoja yritysten ja yhteisöjen henkilöstökoulutuksen tai asiakassuhteiden hoidon tai yrityksen oman arvoprosessin tueksi tai markkinoiden analysoimiseksi.

Väestön arvoja käsittelevät tilaisuudet toteutetaan Arvot, asenteet ja ajankuva -tutkimuksen viitekehyksessä ja tutkimuksen laajaa aineistoa apuna käyttäen sekä hyödyntämällä eri lähteistä koottua tutkimustietoa.

Yrityksen toimintaa ohjaaviin arvoihin liittyvät virikeluennot, workshopit sekä arvoseminaarit toteutetaan lukuisissa yritysten arvomaailmaa kartoittavissa projekteissa kertyneiden kokemusten avulla.

Tilaisuudet vaativat aina ennakkovalmistelun ja vähintään yhden tapaamisen, jossa sovitaan toimeksiantajan kanssa tilaisuuden yksityiskohdista. Tilaisuuksien laajuus voidaan suunnitella tunnin tai parin virikeluennosta aina laajoiksi puolen päivän tai jopa useamman päivän mittaisiksi yrityksen tarpeisiin räätälöidyiksi erikoisseminaareiksi tai tilaisuuksien sarjoiksi.

Tilaisuuksien omakohtaisuutta lisää huomattavasti osallistujien mahdollisuus mittauttaa omat arvonsa A3-tutkimuksen kansainvälisesti testatulla arvomittarilla. Osallistujille annetaan käyttäjätunnukset, joilla pääsee vastaamaan arvomittariin ja saa palautteen arvoprofiilistaan saman mittausistunnon päätteeksi. Osanottajien kokonaistulos ja siitä tehty arvoanalyysi esitellään arvoluennolla tai seminaarissa. Arvomittaus tutustuttaa osallistujat arvokäsitteistöön, parantaa itsetuntemusta sekä auttaa ymmärtämään oman ja itselle tärkeän kohderyhmän arvoeroja ja yhtäläisyyksiä.

Kirjoittamiani kirjoja voidaan sisällyttää seminaariaineistoihin edullisina oheislukemistoina. Huomattava osa seminaariaineistoista perustuu kuitenkin julkaisemattomiin esimerkkeihin tuoreista tutkimuksista.

© Limor Oy 2010 - martti.puohiniemi@limor.fi - p. 0400 609 726